Äitienpäivälounas oli jokseenkin piinallinen. Äiti oli hyvässä maistissa, joskaan ei onneksi niin pahasti, että olisi pahasti alkanut riitelemään tai vänkäämään. Taisi sitä yrittää vähän jossakin vaiheessa, mutta saimme onnistuneesti kiinnitettyä hänen huomionsa johonkin muuhun. Parasta lounaassa oli se, ettei kukaan meistä  sisaruksista hermostunut pahemmin. Aina kun äiti päästeli sammakoita suustaan, me vain naureskelimme ja pyöritimme silmiämme. Se oli uutta. Yleensä meistä joku hermostuu jossain vaiheessa, jos joudumme esiintymään julkisilla paikoilla humalaisen äidin kanssa. Tänään rintama oli yhtenäinen ja jopa viittailimme äidin alkoholisimiin epäsuorasti puheissamme. 

Näinköhän me paranemme?