Viime aikoina olen havahtunut usein siihen ajatukseen, että pystynköhän
minä ikinä ryhtymään äidiksi. Juuri nyt lastenhankita ei ole hirveän
ajankohtaista, mutta yhä useammin minusta on tuntunut siltä, että
"oikea hetki" voisi olla käsillä. Elämäntilanteesta johtuen saattaisin
joskus tarvita ulkopuolista apua lapsen hoidossa. Vaan kuka sitä
hoitaisi? Isäni asuu kaukana eikä hänellä ole ollut nähtävissä mitään
kiinnostusta hoitaa lapsenlapsia. Äitiin taas en luota. Kumppanin
vanhemmistakaan tuskin on apua.
Ongelmallista tässä on, että tiedän äitini rakastavan lapsia ja myös
hoitavan niitä mielellään. Näen jo sieluni silmillä, miten mahtavat
riidat siitä saataisiinkaan aikaan, kun en uskaltaisi jättää pientä
lasta juopon hoiviin. Saati päästää isoäitiä katsomaan lasta. En
kestäisi ajatusta kotonani alatiinsa juoksevasta äidistäni.
Mitenkä sitä paitsi selittää pienelle lapselle, ettei mummolassa voida
käydä kovin usein eikä siellä ainakaan olla yökylässä? Aina voi vedota
mummon sairauteen, mutta kuinka kauan menee, enenn kuin lapsi alkaa
ihmetellä ja ehkä pelätäkin mummoa?
Tahdon lapsia, mutta koen, että äitisuhteeni on tällä hetkellä
sellaisessa tilassa, ettei lastenhankintaa voi ajatellakaan. Ensin
minun on selvitettävä pääni ja seuraavaksi välini äitiin. Sitten voin
harkita hyvällä omallatunnolla raskauden yrittämistä.
sunnuntai, 30. huhtikuu 2006
Kommentit