Viime aikoina olen havahtunut usein siihen ajatukseen, että pystynköhän minä ikinä ryhtymään äidiksi. Juuri nyt lastenhankita ei ole hirveän ajankohtaista, mutta yhä useammin minusta on tuntunut siltä, että "oikea hetki" voisi olla käsillä. Elämäntilanteesta johtuen saattaisin joskus tarvita ulkopuolista apua lapsen hoidossa. Vaan kuka sitä hoitaisi? Isäni asuu kaukana eikä hänellä ole ollut nähtävissä mitään kiinnostusta hoitaa lapsenlapsia. Äitiin taas en luota. Kumppanin vanhemmistakaan tuskin on apua.

Ongelmallista tässä on, että tiedän äitini rakastavan lapsia ja myös hoitavan niitä mielellään. Näen jo sieluni silmillä, miten mahtavat riidat siitä saataisiinkaan aikaan, kun en uskaltaisi jättää pientä lasta juopon hoiviin. Saati päästää isoäitiä katsomaan lasta. En kestäisi ajatusta kotonani alatiinsa juoksevasta äidistäni.

Mitenkä sitä paitsi selittää pienelle lapselle, ettei mummolassa voida käydä kovin usein eikä siellä ainakaan olla yökylässä? Aina voi vedota mummon sairauteen, mutta kuinka kauan menee, enenn kuin lapsi alkaa ihmetellä ja ehkä pelätäkin mummoa?

Tahdon lapsia, mutta koen, että äitisuhteeni on tällä hetkellä sellaisessa tilassa, ettei lastenhankintaa voi ajatellakaan. Ensin minun on selvitettävä pääni ja seuraavaksi välini äitiin. Sitten voin harkita hyvällä omallatunnolla raskauden yrittämistä.