Aina välillä pidän tietoisesti tai tiedostamatta tauon alkoholistin tyttären roolista. Suljen äitini täysin mielestäni, en ota yhteyttä, en mieti mitään, en yritä toipua itse - lakkaan välittämästä. Tietyssä mielessä tauot ovat mahtavia hetkiä. Ne rauhoittavat kiihtynytttä mieltä liiallisten mielenliikutusten jälkeen ja ne antavat tilaa olla ihan vaan minä itse.

Tauko ei kuitenkaan ole pelkästään positiivinen asia. Kun osittain aktiivisesti yrittää kieltää omaa menneisyyttään ja lakkaa olemasta perheensä jäsen, on seurauksena joskus se, että tauon jälkeen päässä pyörii entistä vinhemmin monenlaista, pääosin negatiivista asiaa.

Tällä kertaa tauko on ollut epäaktiivinen - en siis ole kieltäytynyt ajattelemasta ikäviä asioita. Ne vain eivät ole tulleet mieleen. Osakiitoksen ansaitsee varmaankin tämä blogi. Avautuminen auttaa.