Pelkäsin pahinta, mutta onneksi tilanne ei ollut ihan niin päällä kuin luulin.

Lauantai oli paha. Äiti soitti minulle useita kertoja. Vastasin vielä toisenkin kerran - tarkistaakseni tilanteen. Se oli huono veto. Eukko alkoi olla sellaisessa kuosissa, että puhe vähän kangersi ja niitä paljon puhuvia äänensävyn muutoksia oli ilmassa enemmän kuin tarpeeksi. Kaiken kukkuraksi hän kertoi JO ehtineensä soittaa erilaisille sukulaisille ja tuttaville... Kello oli siis siinä vaiheessa noin kolme. Ilmeisesti soittelua oli jatkunut koko illan ajan, sillä eilen hän kertasi jälleen, ketä kaikkia oli tullut piinattua. Itse en vaivautunut vastaamaan sen toisen puhelun jälkeen, siinäkin oli kestämistä. Vaikka asiat olivat periaatteessa ihan järkeviä,  sain pidätellä itseäni, etten raivostuisi ja paiskaisi luuria korvaan.

Jännitin siis eilistä erittäin paljon. Ennen lähtöäni puhelin soi. Äitihän se siellä. Tiedusteli, miksen ollut jo siivoamassa siellä.  Perustelin kattavasti, miksi minun, aikuisen tyttären, ei tarvitse enää olla ensimmäisenä paikalla juhlapyhien aikaan pistämässä paikkoja kuntoon, kun molemmat veljet saapuvat tunteja myöhemmin valmiiseen pöytään. Kerroin hänelle huutamatta, mutta selvin sanoi, että minulla on oma kotini hoidettavana, että en kanna vastuuta muiden kodeista jne jne. Riitahan siitä meinasi syntyä, viiniä oli mennyt varmaan jo pullon verran ja sen huomasi äänestäkin. Lopetin puhelun kuitenkin korrektisti luvaten mennä syömään, mutta en pitämään huolta hänen kodistaan.

Loppujen lopuksi ateria meni kuitenkin ihan hyvin. Maistissahan äiti oli tapansa mukaan, mutta onneksi megakännit olivat jääneet eilen aamulla juomatta. Saimme syötyä ihan hyvässä hengessä ja ruuan jälkeen poistuinkin melko pian nauttimaan oman kodin rauhasta.

Siitäkin siis selvittiin. Vaikuttaa valitettavasti vaan siltä, että äiti on jälleen huonommassa kunnossa. Pulloja oli kaapeissa sen verran, että juominen on ilmeisesti taas reilusti rankempaa. Täytyy toivoa, että parempi aika koittaa pian.