On kovin vaikeaa analysoida, mitä kaikkea se yksi nyrkin heilahdus
minulle merkitsee. Koska olen vuosia kaihtanut miettimästä sitä, en
oikeastaan pysty palauttamaan edes tapahtuman jälkeisiä tunteita
kunnolla mieleeni.
Ensimmäisenä tunteena oli ehkä epäusko. Miten OMA ÄITI voi lyödä
nyrkillä naamaan lastaan? Miten kukaan voi tuntea sellaista raivoa
lastaan kohtaa, että lyöminen on ainoa vaihtoehto? Miten juuri minä
jouduin nyrkin eteen? Miten ikinä päädyimme tähän? Kuinka
kukaan itseään kunnioittava nainen voi sortua moiseen? Tämä ei
ole mahdollista. Tälläistä ei yksinkertaisesti satu kenenkään normaalin
ihmisen perheessä.
Sitten seurasi viha. Mietin, millä tavoilla voin kostaa teon. En
suunnitellut fyysistä kostoa, mutta henkisesti taisin
pyrkiä kostamaan aika pitkään. Koitin keksiä kaikki ne asiat,
joista tiesin äitini pahoittavan mielensä ja tekemään ne. Manasin sen
helvetin ämmän. Toivoin hänen kuolemaansa. Taisin myöhemmin riitojen
yhteydessä toivoa myös häneltä itsemurhaa. Haukuin häntä myöhemmin
kaikilla mahdollisilla nimillä. Syytin kaikesta. Kerroin, millä
kaikilla erilaisilla tavoilla hän oli pilannut elämäni. Kuljin
sellaisissa porukoissa, mitä hän ei lainkaan hyväksynyt. Katkaisin
välit puoleksi vuodeksi. Mielessä jyskytti kosto - saat maksaa kaiken
kärsimäni takaisin.
Vihan jälkeen tunsin sekavaa surua. Ajatukset olivat samanlaisia kuin
epäuskossa, mutta niitä oli höystetty vielä ripauksella pettymystä,
kyyneliä, epäonnistumisen tuntua, pelkoa tulevaisuudesta, häpeää,
katkeruutta.
Enkä osaa vieläkään ajatella selkeästi. Miten se minuun vaikutti?
Olisinko nyt samanlainen, jollen olisi ollut paikalla sinä iltana?
Olisinko tasapainoisempi? Olisinko luottavaisempi? Uskoisinko itseeni
enemmän? Olisinko itsevarmempi, uskoisinko, että minä olen hyvä. Että
ansaitsen hyvää? Vai olisinko juuri samanlainen kuin nyt?
tiistai, 21. maaliskuu 2006
Kommentit